sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Lontoo ja Sheffiled – Nähtävyyksiä, kulttuuria ja taidetta



Morjens!
 
Mites menee? Meillä menee oikein hyvin! Tosin on myös haikeita fiiliksiä, koska tänään on viimeinen päivä, kun olemme Englannissa. Olemme koettaneet käyttää viimeisen viikon mahdollisimman hyvin käymällä päiväseltään eri kaupungeissa, kuten Sheffieldissä ja Lontoossa, ihastelemassa laukkakisoja, teatterissa katsomassa humoristista näytelmää ja tottakai syöty erittäin hyvää ruokaa. Meillä on kuulkaas paljon kerrottavaa teille!


Keskiviikkona kello pärähti soimaan kukonlaulun aikaan ja tuona päivänä me suuntasimme junalla Lontooseen. Junamatkaa oli kaksi tuntia ja King’s Cross St. Pancrasiin päästyämme hypättiin metron kyytiin ja menimme Baker Streetille. Halusimme heti ensimmäisenä mennä vahakabinettiin, Madame Tussauds:iin, joka on paljon kehuttu paikka aidonnäköisistä nukeista ja sen ohjelmatarjonnasta. Liput maksoivat £30 puntaa, se aluksi tuntui kalliilta, mutta vahakabinetissa käyneenä voin sanoa, että se maksoi takaisin ja paljon, mitä minä olin siitä ensin maksanut. Nuket olivat hämmentävän aitoja ja aivan upeita, voi jukra sentään! Siellä oli monta eri osastoa, jossa oli nukkeja esillä, kuten urheiljat, tiedemiehet, presidentit ja vaikutusvaltaisimmat hahmot, Hollywoodin hahmot, Marvelin supersankarit yms. Poseerasin George Clooneyn, Johnny Deppin, Hulkin, Marilyn Monroen, Rihannan sun muiden hahmojen kanssa. Näiden hahmojen tekijät ovat mun mielestä todella taitavia käsistään ja heillä ei ole edes taivaskaan rajana!



King's Cross St.Pancras





Tom Cruise!


Siellä ei pelkästään kateltu nukkeja ja otettu yhteiskuvia hahmojen kanssa. Me käveltiin tiettyä reittiä siellä rakennuksessa eri osastoissa. Matkan varrella pääsimme kokemaan kauhuosion, jossa meidän piti kävellä pimeillä käytävillä ja kaiken maailman zombit ja hirvitykset säikyttelivät ihmisiä. Minua ei moiset pelottaneet, kauhu on minulle vähän kuin komediaa ja niiden säikytykset vaan naurattivat minua. Sitten meidät vietiin ”autoajelulle” eli hypättiin mustien taksien kyytiin ja se oli ikään kuin kiertoajelu keskiajan historian saloihin ja se oli kuulkaa hieno ajelu! 


Sitten meidät vietiin isoon huoneeseen, jonka katto oli pyöreä ja seinällä luki Marvel 4D movie. Oujee, pääsimme katsomaan 4D elokuvaa! Eli lasit päähän, hyvä asento istuimesta ja leffa lähti pyörimään. Olen aikaisemmin kokenut 4D elokuvia ja ne on ihan mahtavia. Niissä käytetään lisätehosteita, kuten vesisuihkua, ilmanpaineita puhalletaan niskan takaa molemmin puolin, savuverhoilua, valoja yms. Mä kikatin, huusin ja nauroin yhtä aikaa, ihan parasta oli! 




Shrek.♥






Huiman vahakabinettikokemuksen jälkeen vaihdoimme katua eli metrolle ja menimme Victoria streetille. Ostin matkan varrella loput tuliaiset ja minun oli tarkoitus tavata hyvää ystävääni Big benin edessä. Hän oli tullut Suomesta Lontooseen au pairiksi ja siinä oli hyvä mahdollisuus nähdä häntä, kun minä olin Lontoossa käymässä. Big Ben näytti muuten todella huikeelta, siinä vieressä oli London Eye, joka oli kanssa tosi siistin näköne. Kävimme myös katsomassa Buckinghamin palatsi ja otimme tottakai yhteiskuvan ystäväni kanssa palatsin pääporttien edessä. :)


Nähtävyydet nähtyämme lähdimme kaupungille kuljeksimaan vähäksi aikaa ja ystäväni lähti siinä välissä kotiin. Lähdimme Lontoosta seitsemän aikaan illalla ja kiirehdimme bussille ja sieltä takaisin High Meltonille. Päivän aikana tuli käveltyä paljon ja väsymystä oli ainakin itsellä ilmassa, koska minä en nukkunut hyvin edellisenä yönä ja aikaisin herääminen ei auttanut asiaa. Joka tapauksessa oli mieletöntä käydä Lontoossa. Kaikkea ei ehditty nähdä, mutta edes osan siitä, millainen Lontoo piti sisällään.



Buckinghamin palatsi
Lontoom sykettä.





Torstaina lähdimme aamupäivästä Sheffieldiin, joka sijaitsi noin puolen tunnin junamatkan päässä Doncasterista. Kiertelimme kauppoja keskustassa, söimme älyttömän hyvää ruokaa Bessemerin pubissa. Söin ehkä maailman parasta kana-pekonisalaattia ikinä! Olisin voinut syödä toisen satsin kyseistä ruokaa. Nams.


Syötyämme hyvin suuntasimme Lyceum teatterille katsomaan Housut Pois! – näytelmää. Porukkaa oli kerääntynyt tosi paljon teatterille ja useimmat heistä nautti alkoholia ennen esitystä. Teatterin katsomo oli todella iso ja tyylikäs. Minun istumapaikka oli todella korkealla, josta näki ihan hyvin lavalle, mutta jalkatilaa oli niukasti. Huomasimme samalla, että ihmiset toivat juomia mukanaan, mikä oli todella erikoista. Suomessa teatterin katsomoihin ei saa viedä mukanaan alkoholia. Tuolla kuitenkin ihmiset osasivat käyttäytyä asiallisesti katsomossa ja nauroivat isoon ääneen hauskojen kohtauksien aikana. Ihmiset olivat täysillä mukana näytelmässä ja musta Housut pois näytelmä oli todella hauska ja paljon hyvällä tavalla härskiä huumoria! 


Näytelmän loputtua lähdimme juoksulla junalle ja Doncasterin juna-asemalle päästyä juostiin taas busseille. Oli jo myöhä ja viimeiset bussit alkoivat kulkea viimeisiä vuoroja siltä päivältä, mutta me ehdimme busseihin ja juniin, oikein reipasta liikuntaa ennen nukkumaan menoa :D







Tänään oli Doncaster College Animal and Horse Care koulussa Animal and Horse Show tapahtuma, jossa oli paljon hevos- ja koiranäytöksiä plus pienet eläimet olivat esillä koko päivän ihmisten nähtävänä. Ihmisiä oli kerääntynyt paikalle yllättävän paljon. Keli oli todella tuulinen ja viileä, mutta se ei ihmisten menoa hidastanut. Kävimme moikkaamassa opettajia ja oppilaita koululla, myös meidän lempiheppojamme Willingiä ja Joeta. Tuntui haikealta rapsuttaa Willingiä viimeisen kerran, olisin voinut ottaa sen kotiin mukaan.. :D
 



Willing komiana.♥
Boots.♥



Tänään pitäisi vielä pakata ja mennä aikaisin nukkumaan. Huomisesta tulee todella pitkä päivä. Fiilikset ovat sekavat, mutta olen silti iloinen, että pääsen huomenna kotiin, syömään kotiruokaa, saunomaan ja näkemään perhettä ja eläimiämme. Tämä työssäoppiminen on ollut mieletön kokemus. Sanat eivät riitä kertomaan, miten paljon olen nauttinut olostani täällä. Olen tavannut hienoja ihmisiä koulussa ja muualla, saanut paljon uusia näkökulmia eläinhoitoon ja saanut kehitystä omaan osaamiseen. Minun englanti on kehittynyt paljon, ymmärrän ja puhun englantia paljon paremmin, välillä on vaikeuksia ymmärtää ihmisten puhetta vahvan brittiaksentin seasta, mutta aina voi kysyä uudestaan ja pyytää puhumaan hitaammin. Tulen kaipaamaan Englantia, ihmisiä, työssäoppimispaikkaa ja sen eläimiä. Ei sitä tiedä, vaikka palaisikin Englantiin taas reissun muodossa ;)

 Huomenna kotia kohti ja jännittämään valmistujaisjuhlia! - Emma